Tervetuloa Unen blogin kirjastooon! Täällä voit siis lueskella, on sarjakuvaa, runoa, tarinaa, valitse luettava ja nauti.
Tarina: Chris, villibolly
Henkilöt;
Amely - panda
Luonnonsuojelija, villibollykantojen tutkija.
Iloinen ja energinen, aina valmiina töihin!
Chris - bolly
Chris, on tarinan päähenkilö,
joka kokee kovia. Pienen
pieni villi ja vapaa Tiger Bolly.
Birgitte - bolly
Chrisin emo, villi ja vapaa
Tiger Bolly.
John - bolly
Chrisin isä, etsii
"työkseen" kultaa.
Villi ja vapaa Gold Bolly.
Tarina alkaa!
***= näkökulma muuttuu
1 Luku
Birgiten näkökulmasta
Ilta pimeni ulkona. Kotikoloomme Tulivuoren luolassa alkoi tulvia hämärää. Se esti näkymän pieneen poikaseeni. Minun piti pysyä sitä lähellä. Raidallinen pikkuinen tuhisi nurkassa. Kipusin poikani viereen ja suukotin pientä siipeä. Että toinen voikin olla niin suloinen.
Chris oli tavallista kirkkaampi Tiger Bolly, johtuen varmaan siitä, että tämän isä oli Gold Bolly. Nuuhkin nokallani viileää yöilmaa. Peittelin Chrisin paremmin pehmeisiin sammaleisiin. Mutta missä John viipyi? Missä viipyi oma, rakas Johnini? Minun pitää löytää John. Vaikka minua kuinka pelottaa. Mutta eihän hän paljoa myöhässä ole, vai onko? Onko armaalle Johnilleni sattunut jotakin? Kuu näkyy jo, mutta missä on John? En voi jättää pientä Chrisiäni yksin, vai voisinko sittenkin?
Päätän rohkaista mieleni. Suukotan Chrisin otsaa, ja teputan luolan suulle, ja siitä pienen pientä jyrkännepolkua Tulivuoren juurelle. Mieleni tekee kääntyä takaisin Chrisin luo, jos pikkuinen vaikka heräisi... Hapuilen räpylänsijaa, siivilläni hapuilen tulivuoren seinämää. Mielessäni kieppuu 100 syytä miksi en palaisi takaisin kotoluolaan. Jos tipahtaisin, tai John olisi ansassa enkä saisi häntä pois.
Pöllö alkaa huhuilla jostain Tulivuoren päältä. Räpyläni herpaantuu. Kiepsahtadan kyljelleni ja pysyn nipin napin polulla, jota pitkin vierin maahan. Räpyläni on kipeä, ja kolautin pääni kiveen. Voi, kun voisin vaipua polulle! Mutta en voi, Johnin takia, ja pienen Chrisini takia. Perheeni takia.
Jatkan matkaa, kun maa yhtäkkiä katoaa räpyläni alta. Hapuilen siivilläni jotain, josta pitää kiinni. Olen pakokauhun vallassa. En saa mistään kiinni, vaan kierin suht loivaa seinämää pitkin kuoppaan. Silloin minulle valkenee, missä olen, mutta kaikki sumenee..
***
2 Luku
Johnin näkökulmasta
Olen uurastanut koko raskaan päivän kaivoksella. Etsimässä kultaa, sitä murheenkryyniä. Kotona minua saattaisi odottaa pieni poikanen. Oma pikku poikani, ja rakkaani Birgitte. Oi, kun poika olisi jo syntynyt! Mieleni täyttää onnellinen kuva, jossa seisomme Birgiten kanssa pieni poikanen sylissämme. Koitan kiristää tahtia, olen jo paljon myöhässä, kultaa löytyi vähän, jouduin jäämään ylitöihin. JA jos kotiluolassa odottaisi pieni poikanen, se olisi parasta, mitä kuvitella saattaa. Varsinkin raskaan työpäivän jälkeen.
Kotiluolassa minua odottaa yllätys. Koko luola on tyhjä. Missä on Birgitte, oma rakas Birgitteni? Istahdan nurkkaan sammalpedille miettimään.
-Hmmm, vik, vik!
Vierestäni kuuluu tuhinaa ja vikinää. Raotan sammankerrosta sydän kurkussa.
Sammalen alla, nököttää pieni Tiger Bolly. Silmäni melkein pullistuvat päästä, niin ihmeissäni olen.
-Birgitte! Se on syntynyt! Tule katsomaan! Kiljun innoissani kuin pikkulapsi.
Mutta vain kaiku vastaa minulle, missä on Birgitte?
-Birgitteh? Kysyn ymmälläni. Minulle vastaa yhä vain kaiku.
Kohotan kulmiani.
-Kuules pikkuinen, etsitään mammasi huomenna, nyt on liian myöhä.
Haukottelen käpertyen poikani viereen vuoteelle.
***
3 Luku
Birgiten näkökulmasta
Herään. Siipeäni kolottaa ja höyhenpeitteeni on yltä päältä hiekassa. Minua väsyttää. On jo valoisaa. Auringonsäteet särkevät silmiini. Voi, kun John ja pikku Chrisini olisivat kunnossa! Olen jo menettämässä toivoni, ja sulkemassa silmäni, kun joku nostaa minua. Ympärilleni on huomaamattani heitetty köysi, joka nyt nostaa minua ylemmäs ja ylemmäs kuopanpohjalta. Koitan kurkottaa kaulaani ja kurkata, kuka minua nostaa, mutta se sattuu liikaa. Inahdan kivusta. Pääsenkö enää koskaan rakkaan Chrisini ja Johnini luo? Mitä minulle tapahtuu? Ja kuka minua nostaa?
Mielessäni pyöri tuhansia kysymyksiä, mutta kuka nyt villin ja viattoman bollyn ajatuksia ymmärtäisi? Yritän napata nokallani köystä rikki, mutta päätän luopua touhusta nähdessäni millainen pudotus maahan on. Yritän rentoutua, mutta se on lähes mahdotonta.
-Odota, pääset kohta ylös!
Säpsähdän pehmeää pandanääntä, joka kuuluu aivan pääni yläpuolelta.
Yritän räpistellä irti, mutta silloin joku tarttuu minusta kiinni
ja nostaa ylös.
Minut valtaa pakokauhu.
Apua!
